Tämä on paikka, jossa kerron ne
asiat, jotka jäävät kahvipöytäkeskusteluissa pakotettujen
hymyjen ja tunteettoman urheuden alle. Kirjoitan elämästä
masennuksen, ahdistuksen ja dissosiaatio-oireiden kanssa ja
pyrkimyksistä kohti eheämpää tulevaisuutta ja ymmärrystä siitä,
miksi katosin. Kirjoitan löytääkseni sanoja kokemuksilleni.
Uskaltaakseni haaveilla. Jotten enää eläisi niin kuin en olisi
olemassa ollenkaan. Kirjoitan saadakseni itseni uskomaan, että minä
olen totta enkä minä ole yksin. En tiedä mistä kirjoitan.
Olen lähempänä kolmea- kuin
kahtakymmentä. Humanisti vuosien hulluus- ja terapiahistorialla.
Ikuinen opiskelija. Olen yrittänyt toipua jo vuosia, mutta aina
jokin vesittää yritykseni rakentaa elämää eteenpäin. Se sitkeä,
inhottava ja käsittämätön tunne siitä, ettei tässä ole vielä
kaikki. Minä en tiedä kaikkea elämästäni. Mistä on kyse,
selviää joskus, tai ei koskaan. Riippuu päivästä ja
näkökulmasta. Edistyminen on tuskallisen hidasta, mutta useimpina
päivinä minä uskon.
Haluan pysyä anonyymina, mutta toivon,
että jonain päivänä pystyn puhumaan nämä asiat omin nimin omin
kasvoin antamatta niiden määrittää kaikkea mitä olen. Olen
enemmän, olen mitä tahansa.
Yhteyttä voi ottaa: kadonnut.tytto(at)gmail.com
