Käännekohtia

Tässä kohtaa, jo hetki aloittamisesta, uskallan ehkä uskoa sen. Kaikki mikä on vaikuttanut vähän liian hyvältä ollakseen totta, tapahtuu koko ajan ja on todellista. Sain sen työn: loistavat pomot, monta ihanaa työkaveria ja vastaanotto kirjaimellisesti avosylin. Olen ollut naurettavan onnellinen uudesta omasta työpisteestä, työsähköpostista ja nimestäni virallisten postien alla.

Työnkuvaan ja työmäärään pidemmällä aikavälillä liittyy vielä monia epävarmuuksia, mutta mahdollisuudet, että työ kantaa tulevaisuuteen, ovat hyvät. Aion tehdä kaikkeni sen eteen, että ne haluavat minun pysyvän talossa. Tietenkin kaikki se usko ja luottamus minuun heti alusta asti ilman mitään näyttöä hirvittää, mutta niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, en epäile itseäni hetkeäkään. Minulla ei ehkä ole työhöni kunnollista koulutusta, mutta olen ollut alan kanssa läheisissä tekemisissä vuosikausien ajan, ja edellisessä työpaikassani käynyt läpi todellisen koulun. Tämän minä osaan, ja haluan oppia lisää.

Jos kaikki nyt menee hyvin, kuntoutustuelle ei haeta enää jatkoa. Minulla on syksy aikaa vielä miettiä asiaa, mutta tiedän jo mitä teen, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu. Aion yrittää, kaikista riskeistä huolimatta. Se tuntuu täysin mahdolliselta.

On riskejä ja kysymyksiä. Entä jos tämäkin on vain jokin kiero välinäytös ennen seuraavaa romahdusta? Jos kaikki menee pieleen enkä jaksakaan? Mitä jos olenkin jo vuoden päästä pätkätyön jälkeen työttömänä ilman mitään suunnitelmia? Mitä nyt pahimmillaan voi tapahtua? Mitä vastaan, jos ja kun ne kysymykset tulevat: "mitä muuta sä teet?" Se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin muiden tajutessa etten tee täyttä päivää. Entä jos olisinkin - vaikka vähän kaunistellusti - rehellinen? Mitä silloin tapahtuisi?

Kaikessa kuitenkin on pohjimmaisena vahva tunne siitä, että teen oikein. Tämä ei tule olemaan koko ajan näin helppoa ja ihanaa, ja joudun vielä viemään itseni kipeille ja epämukaville alueille, mutta mitä jos lopulta pystyn avaamaan sydämeni näille ihmisille ja ottamaan vastaan kaikki ne mahdollisuudet, joita tämä tie tuo tullessaan? Täytyy yrittää. Kyse on paljon enemmästä kuin yhdestä työpaikasta ja kuukausittain tilille tulevasta rahasta. On mahdollisuuksia, ja ehkä uudenlainen elämä. Kaikki se, mitä itselle rakkaimpien asioiden parissa työskentely ottaa ja antaa.

Entisen työni jättäessäni jätin myös taakseni paljon enemmän kuin pelkän työn. Jätin paikan, jossa vietin vähän liikaa aikaa työajan ulkopuolellakin. Voimia vieviä ihmissuhteita. Vaiheita elämässäni, joihin en enää halua palata. Ennen kaikkea taakse jäi hirvittävä määrä surua, tietty vaihe itseni uudelleenrakentamista ja monta arvokasta oppituntia. Jätin taakseni myös viimeiset rippeet siitä ihmisestä joka joskus oli puolisoni ja elämästä hänen kanssaan. Siirryin työhön, johon hän ei ole koskaan liittynyt millään tavalla, ja miten paljon kevyemmän se minusta tekikään.

Elämä on muuttumassa. Kävi miten kävi, yritän antaa sen viedä kaikin tavoin.

Se, mitä tästä yritän saada itseni oppimaan, on ettei kaikesta vain selviä yksin. Maailmassa on myös ihmisiä, jotka pitävät sanansa ja toimivat lupaustensa mukaan pyörtämättä kaikkea vähin äänin jossain selkien takana. On olemassa hyviä ihmisiä ja kaikki voi muuttua yhdenkin sellaisen pyyhkäistessä mukaansa. Suuret muutokset sysäytyvät liikkeelle lopulta aika pienistä asioista. Yhdenkin ihmisen usko, ennakkoluulottomuus ja hyväksyntä voi olla korvaamatonta kipeissä muutoksissa, ja yhtäkkiä vuosikausien räpiköinnissä ja raskaissa kiertoteissä onkin järkeä. Täytyy vain tehdä sitkeästi niitä asioita jotka tuntuvat hyviltä ja oikeilta ja osua oikeanlaisten ihmisten tielle. On vain uskallettava antautua muutoksen vietäväksi. Kaikki aina lopulta järjestyy.